Vahterus kehittää lämmönsiirtimiä 30 vuoden kokemuksella
Tuotekehityksen ja testauksen pitkä historia antaa hyvän pohjan myös nykyiseen työhön.
Teksti Matti Remes
Uudenkaupungin Kalannissa teollisuuden lämmönsiirtimiä valmistavalla Vahteruksella on tuotantolaitoksen yhteydessä tuotekehitysosasto, joka pitää sisällään myös testauslaboratorion.
”Teemme laitteiden testauksia, mittauksia ja käytännön havainnointia. Kehitämme myös ohjelmistoja lämmönsiirtimien mitoitukseen”, tuotekehityksestä ja laadusta vastaava asiakaspalvelujohtaja Valtteri Haavisto sanoo.
Vahteruksen laboratoriossa on kaksi ammoniakkia kylmäaineenaan käyttävää kylmälaitosta, jonka toisessa järjestelmässä on ruuvi- ja toisessa mäntäkompressori. Kunkin laitoksen kylmäteho on 200 kW.
”Ammoniakkijärjestelmään asennetaan kulloinkin testattava höyrystin tai lauhdutin ja tehdään erilaisia ajoja.”
Haaviston mukaan tuotekehityksen lähtökohtana ovat asiakkaan tarpeet. Se edellyttää tiivistä yhteydenpitoa asiakkaisiin ja markkinakehityksen seuraamista.
”Fokus on asiakkaille lisäarvoa tuovissa asioissa. Usein testaamisessa tehdään yhteistyötä, jossa testaus tehdään joko Vahteruksessa tai asiakkaan laboratoriossa. Saatu tieto jaetaan osapuolten kesken.”
Nykyisten laitteiden perusta pitkässä kehitystyössä
Haaviston mukaan tuotekehitystä työllistää muun muassa trendi, jossa vedenjäähdyttimissä ja lämpöpumpuissa mennään yhä enemmän tehtaalla valmiiksi koottuihin järjestelmiin. Se tarkoittaa entistä pienempiä laitekokonaisuuksia, jotka on helppo saada kuljetettua ja asentaa kohteeseen. ”Tämä asettaa myös lämmönsiirtimille uusia vaatimuksia ja vaatii meiltä uudenlaista ajattelua.”
Vahteruksen tuotekehityksessä työskentelee päätoimisesti neljä diplomi-insinööriä ja kaksi testauksesta vastaavaa työntekijää. Haaviston mukaan osa työajasta kuluu myös myynnin tukeen ja yhteydenpitoon asiakkaiden kanssa.
Tuotekehitystä ja testausta Vahteruksessa on tehty koko yrityksen 30-vuotisen historian ajan. Haaviston mukaan tämä antaa hyvän pohjan myös nykyiseen työhön. ”Esimerkiksi lämmönsiirtimien nykyiset mitoitukset pohjaavat vuosien aikana kertyneeseen tietoon.”
Tuotekehittäjän työstä ulkopuoliselle tulee helposti mieleen Pelle Peloton, jolla idealamppu syttyy päässä tuon tuosta. Todellisuus on Haaviston mukaan huomattavasti arkisempi. ”Tuotteen kehittäminen vaatii valtavasti työtä. Isoja hyppäyksiä eteenpäin tapahtuu harvoin, ja työ on pitkäjänteistä puurtamista.”
KylmäExtra 2/2020
- Pääkirjoitus: Poikkeustilanne vaikuttaa kylmäalaankin edelleen – koulutusta tarvitaan lisää
- Huippuluokan puhdastila vaatii paljon tekniikalta
- Huippuunsa viritetty tuotekehitys takaa kilpailukyvyn
- Oilonin kehitystyö keskittyy massaräätälöintiin
- Vahterus kehittää lämmönsiirtimiä 30 vuoden kokemuksella
- Polttoaineet saavat kylmää kyytiä Nesteen laboratoriossa
- Kylmäaineita on osattava varastoida turvallisesti
- Varasto varmasti paloturvallinen
- Kylmäprosessi eli miten kylmä syntyy
- Katkeamaton kylmäketju takaa maidon laadun
- Kylmäalan oppilaitokset taas kartoitettu
- Alueellinen lämpöverkko vastaa muuttuviin tarpeisiin
- Sagax Finland: Vantaan Petikon varastokiinteistön kylmäjärjestelmä täysremonttiin
- Kylmätekniikan koulutuspäivät kutsuvat linjoille
- SKLL sai uuden ilmeen ja nettisivut
- Hiilidioksidi kylmäaineena
- Kesätyöhaaste toteutettiin jälleen
- Sitkeys toi Vahterukselle paalupaikan globaalimarkkinoilla
- Ilmalämpöpumppujen huolloissa on isot markkinat
- Tuotekehittäjän uteliaisuus palkitaan