Työssä oppien kylmäalalle

MV-Jäähdytys Oy löytää työntekijöitä oppisopimus- ja RekryKoulutuksen kautta.

Teksti Dakota Lavento  

Tärkein osa uuden ammatin oppimisesta tapahtuu kokeneemman rinnalla kohteissa. Vasemmalla Markku Rantasalmi ja oikealla Esa Kyyrö. Kuva: Joni Alhonen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kylmäalasta kiinnostuneelle oppisopimus- ja RekryKoulutus ovat oivallisia väyliä työllistyä. MV-Jäähdytys Oy:n Tampereen kylmäosaston huoltopäällikkö Janne Salmi kertoo, että osastolla on jatkuvasti töissä oppisopimuskoulutettavia. ”Sitä kautta olen itsekin tullut alalle vuonna 2011”, hän kertoo.

MV-Jäähdytyksellä on hyvät kokemukset alalle oppisopimuskoulutuksen kautta hakeutuvista. ”Hyvin suuri osa heistä on myös meille työllistynyt”, Salmi vahvistaa.

MV-Jäähdytyksen Tampereen kylmähuollossa on nykyisin töissä 35 kylmäasentajaa, osa heistä vielä oppisopimuskoulutusvaiheessa. Asentajien ikähaitari on 17–60 vuotta.

”Osa rekrytoinneistamme on ollut jo päteviä kylmäasentajia, joilla on kokemusta alalta muutama vuosi tai ehkä pidempäänkin.”

Osa oppisopimuskoulutettavista on päätynyt yritykseen kyseltyään itse mahdollisuudesta, ja muutama on hakeutunut oppisopimusputkeen Careerian ja Tampereen aikuiskoulutuskeskus TAKK:in kanssa yhteistyössä järjestettyjen koulutuksien tai kursseihin liittyvän työharjoittelun kautta.

Monenlaisesta taustasta etua

MV-Jäähdytyksessä Rekry- tai oppisopimuskoulutettava haastatellaan kuten kuka tahansa töihin pyrkivä. Hänen taustansa kartoitetaan ja motivaatiota tutkaillaan. Osaamistausta on hyvin kirjava. ”Monet ovat putkiasentajia. He ovat usein jo työnsä puolesta jollakin tavalla tutustuneet kylmäalaan ja ovat saattaneet olla mukana jäähdytyslaitosten asennuksessa”, Salmi kertoo.

Kylmäalalle suuntaavilla sähköasentajilla on aiemmasta koulutuksesta paljon hyötyä. ”Kylmätekniikan jälkeen sähköpuolessa on eniten opeteltavaa. Huoltotehtävissä on vikatilanteissa usein hyötyä ohjaus- ja sähköpuolen ymmärryksestä.”

Koulutukseen hakeutuvalla ei välttämättä tarvitse olla talotekniikka- tai rakennusalan koulutusta tai kokemusta. MV-Jäähdytyksen oppisopimuskoulutukseen on hakeutunut henkilöitä myös hoito- tai ravintola-alalta. Asiakaspalveluhenkisyys on isossa roolissa kylmälaiteasentajan työssä, koska alan töitä tehdään monenlaisissa ympäristöissä.

Salmi kertoo, että he haastatteluvaiheessa kysyvät työnhakijalta aina, mitä kautta hän on yrityksen löytänyt ja miksi ylipäätään haluaa töihin kylmäalalle. Joku kertoo nähneensä työpaikkailmoituksen tai tavanneensa yrityksen asentajia työn touhussa. Osa on huomannut yrityksen auton liikenteessä. Osalla on tuttu yrityksessä töissä: MV-Jäähdytyksestä löytyy muun muassa isä ja poika.

Motivaatio kohdallaan

Salmi sanoo, että yrityksellä on vielä oppilaitostakin suurempi rooli koulutuksen onnistumisessa. ”Koulussa käydään teoriaa läpi, mutta oppiminen tapahtuu töissä kohteissa. Hyvässä lykyssä teoria tukee jo kohteessa opittua. Yhteistyö Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen kanssa on toiminut hyvin.”

Tärkeintä on, että koulutettavalla on motivaatio kohdallaan ja aito halu oppia uutta. Sitä kylmäalalla tarvitaan, sillä kylmäasentaja ei ole koskaan täysin valmis. ”Ala kehittyy ja olemme itse sitä kehittämässä. Energiatehokkuuden lisääminen ja ympäristövaikutusten vähentäminen asettavat paineita innovaatioille. Omaksuttavaa on paljon, mitä voi pitää työn suolana.”

Työssä oppien alalle

Kylmäasentajaksi voi opiskella oppisopimuskoulutuksena suorittamalla talotekniikan perustutkinnon kylmäasentaja-suuntautumisvaihtoehdolla. Edellytyksenä on tutkintoon soveltuva työpaikka ja työsopimus.

Talotekniikan perustutkinnon voi suorittaa myös osatutkintona. Reitti sopii esimerkiksi henkilöille, jotka ovat työskennelleet sähkö- tai putkiasennuksessa.

Toisen asteen koulutuksessa talotekniikan perustutkinnon voi suorittaa myös päiväopintoina. Opinnot kestävät noin 1,5 vuotta.

RekryKoulutus sopii työttömille tai työttömyysuhan alla oleville. Yrityksille RekryKoulutus on hyvä tapa löytää motivoitunutta työvoimaa. Kouluttava taho ilmoittaa alkavasta koulutuksesta, etsii sopivia, kiinnostuneita koulutettavia ja hoitaa alkuhaastattelut. Yritykset valitsevat haluamansa henkilöt koulutukseen ja sitoutuvat palkkaamaan heidät koulutuksen jälkeen, mikäli koulutus sujuu suunnitelmien mukaan.

Lue lisää:
https://www.takk.fi/fi/koulutus/id/talotekniikan-perustutkinto-kylmaasentaja-oppisopimuksella

https://careeria.fi/koulutus/rekrykoulutus-kylmaasentaja-nro-704974/

Kylmätekniikan professuuri voi toteutua ensi vuonna

Kylmätekniikan koulutuspäivät tulevat taas

Kylmäalalla on edelleen huutava työvoimapula