Laiton kauppa voi kasvaa Suomessakin
Suomen Tullin haaviin on jäänyt toistaiseksi varsin vähän laittomia kylmäaineita. Riski Euroopassa yleistyvän rikostyypin leviämisestä on kuitenkin todellinen.
Teksti Matti Remes Kuvat Tulli
Suomessa kylmäaineiden salakuljetuksesta ja laittomasta kaupasta on toistaiseksi varsin vähän havaintoja. Mikään lintukoto maamme ei kuitenkaan tässäkään suhteessa enää ole. Tullin talousrikostutkintayksikön esimies Petteri Nevalainen kertoo, että rikosprosessiin johtavia kylmäaineiden salakuljetustapauksia on vuosittain muutamia. ”Mistään massarikoksista ei tässä yhteydessä voi puhua”, Nevalainen sanoo.
Tyypillisessä tapauksessa tulli havaitsee itärajan rajanylityspisteellä maahantulijalta epäilyttävän lastin ja ottaa sen tarkempaan tarkasteluun. Useimmissa tapauksissa kyse on ollut R134a-kylmäaineesta kertakäyttöisissä säiliöissä, joiden maahantuonti on kielletty. Epäiltynä salakuljetuksesta on ollut sekä Suomen että ulkomaan kansalaisia.
”Tullilla on viitteitä siitä, että kiellettyjä kylmäaineita tuodaan Suomeen yritystoiminnassa käytettäväksi. Pienempiä eriä saatetaan tuoda myös omaan käyttöön.”
Riski laittoman kaupan kasvusta todellinen
Nevalaisen mukaan kiellettyjen kylmäaineiden maahantuontia tutkitaan joko lievänä salakuljetuksena tai perusmuotoisena salakuljetuksena, jossa maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta.
”Tullin tehtävänä on tehdä esitutkinta, jossa suoritetaan jutussa tarpeelliset toimenpiteet, kuten kuulustelut ja koti- tai paikanetsinnät. Sen jälkeen tapaus saatetaan syyteharkintaan.”
Euroopan petostentorjuntavirasto OLAFin mukaan rikollisille yleinen toimintatapa on tuoda kylmäaine-erä Eurooppaan ja ilmoittaa sen olevan läpikulkumatkalla EU:n ulkopuolelle. Kylmäaine ei kuitenkaan lähde EU:sta, vaan myydään laittomasti jossakin EU-maassa.
”Tämän tyyppinen toimintatapa on Suomen Tullille tuttu joissakin muissa tuotteissa, mutta kylmäaineissa tästä ei ole toistaiseksi aloitettuja esitutkintoja. Kaikki tutkitut tapaukset ovat liittyneet itärajan kautta tulleeseen salakuljetukseen.
Nevalaisen mielestä suhteelliseen hyvään tilanteeseen ei ole kuitenkaan syytä tuudittautua, sillä Euroopassa yleistyvät rikostyypit tuppaavat leviämään ennen pitkää myös Suomeen. ”Suomi ei ole irrallinen saareke. Riski kylmäaineiden laittoman kaupan kasvusta on meilläkin todellinen.”
Historian suurin takavarikko Vaalimaalla
Suomen Tullin historian todennäköisesti suurin kylmäaineiden takavarikko tehtiin kymmenen vuotta sitten Vaalimaan raja-asemalla, jossa haaviin jäi 1 150 kaasupulloa kiellettyä R22-kylmäainetta. Kussakin pullossa oli 13,6 kiloa kylmäainetta.
Luvattomat aineet paljastuivat, kun latvialainen rekka poimittiin tullitarkastusta varten läpivalaisuun. Sen yhteydessä havaittiin, että lastina oli muutakin kuin kuljetusasiakaskirjoissa mainittuja muovikukkia ja muita koriste-esineitä. Kuorma-autosta puuttuivat lisäksi kaikki kaasukuljetukselta vaaditut merkinnät. Lastikin oli jätetty pääosin sitomatta.
Rekkakuski oli noutanut lastin Latviasta. Hän ajoi ajoneuvon Suomeen Viron kautta, ja matkan piti jatkua edelleen Venäjän rajan yli Moskovaan. Kuljettaja kiisti olleensa tietoinen muusta kuin asiakirjoihin kirjatusta kuormasta.
Käräjäoikeuden mielestä kuljettajan tahallisuuden aste salakuljetuksessa ei ollut kovin korkea. Hän sai kuitenkin tuntuvan sakkorangaistuksen, yhteensä 120 päiväsakkoa.
KylmäExtra 2/2021
- Pääkirjoitus: Kylmäalalla kohti Covid-19:n jälkeistä aikaa
- Suurin osa laittomista kylmäaineista jää pimentoon
- Laiton kauppa voi kasvaa Suomessakin
- Hiilivapaata teollisuutta
- Kylmä kulkee kumipyörillä
- Geoenergia jäähdyttää ja lämmittää tornitalot
- Kylmäalan toimitusehdot päivitetty
- Jäähdytys eli miten se toimii
- Lihanjalostus vaatii järeät kylmäjärjestelmät
- Kylmäpuolen koulutus ei riitä alan tarpeisiin
- Myyjät kylmäalan opissa
- Kaasuvuotojen valvonta on usein tarpeen kylmätiloissa ja -laitoksissa
- Hajautettu jäähdytys yleistyy kaukolämmön kyljessä
- Energia-asiat kertaheitolla kuntoon Huittisissa
- Perheyrittämistä jo kolmannessa polvessa
- Yritykset jälleen kaupoilla
- Nuorten työllistäminen kannattaa