Paakari tarvitsee kylmää pakastetuotteisiin

Suomen suurin gluteeniton leipomo valmistaa suurimman osan tuotteistaan pakkaseen. Kylmää tarvitsee muun muassa maan suurimpiin kuuluva pakastusspiraali.

Teksti Matti Remes   Kuvat Moilas Oy

Moilas Oy on Suomen suurin gluteeniton leipomo, jonka tuotteista suurin osa pakastetaan. 40 prosenttia tuotannosta menee vientiin, mikä on alalla harvinaista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Leivän ja muiden tuoreiden leipomotuotteiden valmistusprosessissa ei kylmää juuri tarvita, mutta pakastetuotteisiin erikoistuneissa leipomoissa tilanne on toinen. Hyvä esimerkki tästä on Moilas Oy, jonka kaksi tuotantolaitosta sijaitsevat Pieksämäellä Etelä-Savossa.

Moilasen leipomo aloitti toimintansa 1950-luvulla, ja vuodesta 2017 alkaen perheyritys on tehnyt pelkästään gluteenittomia ja vehnättömiä tuotteita. ”Gluteenittomat tuotteemme ovat pitkälti pakasteita”, Moilas Oy:n tekninen päällikkö Aki Tarvainen kertoo.

Suomen suurimman gluteenittoman leipomon tuotevalikoima on laaja. Kotimaassa tunnetuimpiin tuotteisiin kuuluvat piirakat ja leivät, mutta volyymiltään suuria ovat myös kansainvälisille pikaruokaketjuille menevät hampurilaissämpylät ja pizzapohjat.

”Noin 40 prosenttia tuotannosta menee vientiin. Näin suuri osuus on harvinaista suomalaisessa elintarviketeollisuudessa ja etenkin leipomoalalla.”

Taikinaan vain gluteenittomia jauhoja

Suomalaisista viljalajeista vehnä, ruis ja ohra sisältävä gluteenia, joten gluteenittomiin tuotteisiin käytetään tattaria, riisiä, maissia, kauraa ja tapiokaa. Jauhot tulevat leipomon raaka-ainevarastoon suursäkeissä. Siiloihin varastoitu jauho ja muut kuiva-aineet annostellaan isoon taikinapataan halutulla reseptiikalla. Mukaan sekoitetaan vesi tai muu käytetty neste, ja kone vaivaa massasta taikinan.

Taikina kumotaan sen jälkeen tuotantolinjalle. Esimerkiksi riisipiirakan taikina kaulitaan tasaiseksi matoksi, joka leikataan oikeaan kokoon. Taikinalevyille annostellaan puuro, minkä jälkeen rypytyskone tekee piirakan valmiiksi.

Piirakat lähtevät kuljettimella uuniin ja ne paistetaan siellä. Paistamisen jälkeen piirakat voidellaan öljyllä ja jäähdytetään. ”Tästä eteenpäin tuotantoprosessissa tarvitaan runsaasti kylmää”, Tarvainen toteaa.

Spiraalit jäähdyttävät ja pakastavat

Piirakat jäähdytetään ensin niin sanotussa jäähdytysspiraalissa, johon puhalletaan viileää ilmaa. Sen jälkeen piirakat siirtyvät pakastusspiraaliin, jossa puhallusilma on -20–30-asteista. Spiraalissa alhaalta syötetyt piirakat pakastuvat liikkuessaan muutaman metrin ylöspäin.

Muutkin pakastettavat tuotteet käyvät läpi samanlaisen prosessin, joten Moilasen leipomoissa pakastusspiraaleja tarvitaan useita.

Pakastamisen jälkeen piirakat pakataan pakkauskoneella muovipusseihin ja edelleen pahvilaatikoihin. Tehdasrobotti siirtää laatikot kuormalavalle. Laatikot kelmutetaan ja siirretään pakkasvarastoon, josta tuotteet viedään pakastettujen elintarvikkeiden kuljetukseen tarkoitetuissa perävaunuissa kauppojen keskusvarastoihin tai suoraan suurimpiin kauppaliikkeisiin.

Uusi kylmälaitos tehosti tuotantoa

Moilas Oy:n molemmissa leipomoissa kylmä tuotetaan ammoniakkia kylmäaineena käytettävissä kylmälaitoksissa. Seitsemän vuotta sitten Hietatien toimipisteessä sijaitseva kylmälaitos uudistettiin vastaamaan kasvavaa tuotantoa. Suomen Teollisuuskylmän toteuttama uudistus oli tarpeen, sillä vanhan ammoniakkijärjestelmän liiallinen kuumeneminen aiheutti jopa tuotantoseisokkeja.

Lauhdutus toteutettiin aiemmin läheisen järven vedellä. Järjestelmä oli toimiva talvisin, mutta kesäisin matalan järven veden lämpötila nousi ajoittain liian korkeaksi.

Uudessa ammoniakkijärjestelmässä on käytössä kaksi 800 kW:n ilmanlauhdutinta. Myös kompressoreiden öljynjäähdytys on nyt glykoli-ilmajäähdytteinen. Uudistuksen yhteydessä hankitulla uudella spiraalipakastimella on viisi erillistä venttiiliryhmää, joista neljä on pakastuskäytössä ja yksi höyrystin sulatuksessa. Näin spiraalia voidaan käyttää jatkuvasti ilman keskeytystä.

Vanhan laitoksen ammoniakkitäytös oli noin 4 000 kiloa. Kylmäaineen määrää ei ollut juurikaan tarpeen lisätä, vaikka uusitun järjestelmän kylmäteho kasvoi yli 40 prosenttia. Vanhan pakastuskoneikon teho oli 670 kW, kun se laajennuksen jälkeen on 960 kW.

Paakarinpolun leipomoon hankittu spiraalipakastin kuuluu Suomen suurimpiin. Investoinnin ansiosta tuotanto voi nyt toimia keskeytyksettä ja pakastaa tuotteita kaikilta kolmelta linjalta samaan aikaan. Uuden järjestelmän avulla esimerkiksi piirakkatuotanto pystyttiin kolminkertaistamaan.

Investointilistalla lämmön talteenotto

Aki Tarvainen kertoo, että molemmissa leipomoissa kylmäjärjestelmien ammoniakkiputkistot on hiljattain uusittu. Tuleviin investointeihin hän lukee lämmön talteenoton kylmälaitosten hukkalämmöstä. Asia on noussut esiin myös energiakatselmuksessa, jonka Moilas Oy teetti energiaa säästävien toimien löytämiseksi leipomoissaan.

”Eniten potentiaalia on kylmälaitteiden tuottaman lämmön talteenotossa. Lämpö riittäisi pitkälti kattamaan kiinteistöjen lämmityksen.”

Tarvainen kertoo, että monen muun yrityksen tavoin kohonneet energiakustannukset ovat herättäneet huolta myös Moilas Oy:ssä. Lisäksi energiatehokkuuden parantaminen ja päästöjen vähentäminen ovat vastuullista yrityskulttuuria, josta hyötyvät myös asiakkaat.

Jokapäiväinen kylmämme

Esittelemme sarjassa paikkoja ja asioita, joita ei olisi ilman kylmätekniikkaa ja -osaamista.

Yritykset ammentavat uutta tutkimushankkeesta

Ruotsi avasi suomalaisille lämpöpumpuille ovet maailmalle

Syväkylmää tarvitaan monella toimialalla