Kädentaitoja vaativaa asennusosaamista tarvitaan tulevaisuudessakin
Ilmastonmuutoksen torjunnan ja fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisen myötä uusiutuvan energian osaaminen on tulevaisuuden työelämässä yhä tärkeämpää, ja koulutuksen on vastattava tähän kehitykseen. Tämä edellyttää koulutussisältöjen jatkuvaa päivittämistä, työelämälähtöisiä opetuskäytäntöjä ja tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa.
Teksti Motiva Kuvat IStock

”Erityisesti työharjoittelun, oppisopimusten ja työssäoppimisen merkitys työllistymisessä on suuri. Näiden kautta opiskelijat pääsevät hankkimaan käytännön osaamista ja luomaan verkostoja, mikä parantaa huomattavasti heidän mahdollisuuksiaan saada työpaikka valmistumisen jälkeen”, muistuttaa asiantuntija Juhamatti Meetteri Motivasta.
Motivan tekemän selvityksen mukaan tarvetta on entistä laaja-alaisemmalle ja eri alojen tietoja yhdistävälle osaamiselle. Varsinkin kylmätekniikan ja sähkötekniikan yhdistelmä on valttia työmarkkinoilla. Kädentaitoja vaativissa asennustöissä ei ole pelkoa siitäkään, että tekoäly veisi työt. Koulutusmahdollisuuksia ja suuntautumisvaihtoehtoja on paljon, sillä opintoja voi suorittaa ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa.
”Oppisopimuskoulutuksen rooli on vahvistunut, ja se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden hankkia käytännön työkokemusta jo opintojen aikana. Tämä voi olla erityisen hyödyllinen ratkaisu aloilla, joilla työvoimapula on akuutti”, Meetteri pohtii.
Uusiutuva energia linkittyy moneen koulutusalaan
Uusiutuvan energian koulutuksen kehittämisessä on otettava huomioon sekä teknologian nopea kehitys että työmarkkinoiden tarpeet. Tulevaisuudessa energiatehokkuus ja uusiutuvan energian järjestelmien hallinta ovat entistä tärkeämpiä taitoja talo-, sähkö- ja automaatiotekniikassa ja energia-alalla. Jatkuva kehittäminen ja yhteistyö eri tahojen välillä varmistavat, että opiskelijat saavat ajantasaista ja työelämälähtöistä koulutusta.
Uusiutuva energia näkyy yhä vahvemmin tekniikan alojen ammatillisessa koulutuksessa. Sisältöjen painotus vaihtelee oppilaitosten resurssien ja alueellisten tarpeiden mukaan. Hybridijärjestelmät, joissa yhdistetään esimerkiksi aurinkoenergia ja lämpöpumput, ovat osa uusiutuvan energian koulutusta.
Talotekniikan koulutuksessa painottuvat lämpöpumput
Talotekniikan koulutuksessa painottuvat lämpöpumput, erityisesti maa- ja ilmalämpötekniikka, joita käsitellään sekä teoriassa että käytännössä. Suuressa osassa talotekniikan koulutuksia on vähintään valinnaisena tutkinnon osana enintään 3 kg kylmäainetta sisältävien pienkylmälaitteiden, kuten maa- ja ilmalämpöpumppujen, asennus.
Talotekniikassa on myös erikseen kylmäasennuksen osaamisalan koulutus, joka antaa kattavammat valmiudet asentaa yli 3 kg:n laitteita, joita on käytössä esimerkiksi teollisuudessa. Myös energiatehokkuus on tärkeässä roolissa, ja esimerkiksi ilmanvaihtoasentajien koulutuksessa käsitellään lämmöntalteenottoa.
Uusiutuvan energian teknologioiden integroiminen tekniikan alojen ammattikoulutukseen on tulevaisuuden työelämän kannalta välttämätöntä. Työelämän kasvavat vaatimukset ja alan nopea teknologinen kehitys edellyttävät, että opetusta kehitetään vastaavasti.
Talotekniikan koulutuksen suosio vaihtelee alueittain
Sähkö- ja automaatioalan koulutukset ovat säilyttäneet vahvan suosionsa, ja hakijamäärät ylittävät aloituspaikkojen määrän useilla paikkakunnilla. Talotekniikan koulutuksen suosio sen sijaan vaihtelee alueittain.
Rakentamisen suhdanteet ja alueellinen työvoiman tarve vaikuttavat hakijamääriin, ja oppilaitosten on vaikeampi täyttää aloituspaikat tietyillä paikkakunnilla. Pääkaupunkiseudulla korjausrakentamisen kasvu on lisännyt alan työllistymismahdollisuuksia, mutta yleisesti talotekniikka ei ole opiskelijoille yhtä tunnettu vaihtoehto kuin sähkö- ja automaatioala.
Ammattikoulutuksen hakijamääriin vaikuttavat myös laajemmat yhteiskunnalliset muutokset, kuten väestön ikääntyminen ja pienenevät ikäluokat, mikä voi tulevaisuudessa kiristää kilpailua eri koulutusalojen välillä. Lisäksi aikuiskoulutustuen lakkauttaminen voi vähentää aikuisopiskelijoiden hakeutumista koulutukseen.
Joustoa koulutukseen ja lisää osaavia opettajia
Aloituspaikkojen määrän suunnittelussa oppilaitoksen ja alueen yritysten välinen vuoropuhelu on tärkeää, jotta koulutus vastaa työmarkkinoiden tarpeisiin. Sähkö- ja automaatioalalla aloituspaikkoja on lisätty kysynnän kasvaessa, kun taas talotekniikan ja energia-alan aloituspaikat ovat pysyneet melko vakaina.
Joustavien koulutusmuotojen, kuten iltakoulutusten ja monimuotoryhmien, suosio on kasvanut, mikä kertoo tarpeesta kehittää oppimismahdollisuuksia eri elämäntilanteisiin sopiviksi. Yksi merkittävimmistä ongelmista on osaavien opettajien puute. Sähkö- ja automaatioalan sekä talotekniikan alan opettajista on ollut pulaa jo pitkään.
Tietoa koulutuksista sekä alan opiskelijoiden ja alalla työssä olevien kokemuksia on koottu Motivan verkkosivuille erityisesti uusiin energiateknologioihin liittyen:
https://www.motiva.fi/julkinen_sektori/koulut_ja_oppilaitokset
KylmäExtra 1/2025
- Pääkirjoitus: Tuttu ja turvallinen?
- Uudet F-kaasuasetuksen määräykset voimaan vähän kerrassaan
- Propaani mullistaa markkinat
- Lämpöpumppuratkaisut edistävät kaukolämmön vihreää siirtymää
- Pienet CO₂-ratkaisut yleistyvät
- Helium jäähdyttää lähelle absoluuttista nollapistettä
- Kylmätekniikan koulutuspäivät 2025 taas uusiin ennätyksiin
- Kylmätekniikan professuuri LUT-yliopistossa toteutuu
- Pohjoismaista koulutusyhteistyötä Peräpohjolassa
- Jokapäiväinen kylmämme: Oikein jäähdytetty suklaa sulaa suussa
- Työn monipuolisuus vetää kylmäalalle
- Hiljaista lämpöä lämpöpumpuilla
- Ennätysmäisen tasaiset väännöt KylmäLätkässä
- Combi Cool täytti pyöreitä vuosia
- Kädentaitoja vaativaa asennusosaamista tarvitaan tulevaisuudessakin
- Alan töissä: Isän ja isoveljen esimerkki innostaa kylmäalalle