Työllistä nuori yritykseesi

Haluamme kannustaa kylmäalan yrityksiä tarjoamaan työ- ja harjoittelupaikkoja nuorille.

MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nuorten työllistäminen eri tavoin kesätöihin ja erilaisiin työharjoitteluihin on työnantajalle mahdollisuus tehdä vaikutus tulevaisuuden osaajiin ja kantaa samalla yhteiskunnallinen vastuunsa nuorten työllistämisestä. Siksi haluamme kannustaa kylmäalan yrityksiä tarjoamaan työ- ja harjoittelupaikkoja nuorille.

Usein yrityksissä ajatellaan, että ei ole aikaa opastaa nuorta tekijää ja harjoittelijat nähdään enemmän rasitteena kuin hyötynä. Nuorelle kesätyöllä tai harjoittelulla yrityksessä on kuitenkin suuri merkitys. Ensimmäiset työkokemukset ovat muun muassa tärkeä alku CV:lle. Ne vaikuttavat lisäksi tuleviin koulutus- ja uravalintoihin. Nuoren palkkaaminen on myös satsaus tulevaisuuteen: hyvin menneen harjoittelun jälkeen nuoresta voi tulla yritykselle pidempiaikainenkin työntekijä. Hän myös todennäköisesti kertoo siitä ystävilleen ja perheelleen, jotka saavat näin ensikäden tietoa yrityksestä ja alasta. Työn tarjoaminen onkin palvelus paitsi nuorille ja yhteiskunnalle myös koko kylmäalalle.

Otatko haasteen vastaan? Jos sinä ja yrityksesi haluatte liittyä nuoria työllistävien yritysten joukkoon, kerro siitä meille. Julkaisemme tiedon KylmäExtra-lehden nettisivuilla. Kerromme myös kampanjaan osallistuvista yrityksistä lehdessä. Voit myös halutessasi haastaa muita yrityksiä mukaan. Tiedon voit laittaa meille sähköpostitse Saara Kerttulalle etunimi.sukunimi@skll.fi.

Lue lisää nuorten työllistämisestä.

SKLL koulutti F-kaasuasetuksesta ja painelaitesäädöksistä

Arvostettu lämpöpumppupalkinto Suomeen

Suomen Kylmäliikkeiden Liitto tekee työtä alan opetuksen kehittämiseksi