Muutoksia kylmäainesäädöksissä

Kylmäaineiden kiintiöt pienenivät jälleen vuodenvaihteessa. Lisäksi F-kaasuasetuksen uudelleentarkastelu on käynnissä, tavoitteena on antaa uusi asetus vuoden 2022 loppuun mennessä.

Teksti Mika Kapanen  

MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuodenvaihteessa kylmäainekiintiöt pienenivät taas, ja nyt kiintiöitä on jaossa vain 45 prosenttia lähtötasoon verrattuna. Markkinoille saatettavien uusien kylmäaineiden keskimääräisenä GWP-arvona tämä vastaisi arvoa n. 1 000. Tämä tarkoittanee, että kaikkien tätä korkeamman GWP-arvon kylmäaineiden hintoihin tullee tämän vuoden aikana esiintymään korotuksia ja saatavuuteen mahdollisia rajoituksia. Tällaisia kylmäaineita olisivat esimerkiksi R134a, R448A ja R449A. Toistaiseksi kylmäaineiden hinnoissa ei kuitenkaan ole esiintynyt suuria korotuksia tai saatavuudessa rajoitteita. Tähän erääksi syyksi on esitetty kyseisten aineiden varastoon ostamista viime vuoden aikana.

Mikäli aikoo tuoda maahan tai valmistaa kylmäaineita, tarvitsee tähän kylmäainekiintiön. Valmistamiseksi lasketaan myös seoksen sekoittaminen eri kylmäainekomponenteista. Tätä kirjoitettaessa kiintiöiden haku ensi vuodelle on jo päättynyt. Seuraavan kerran kiintiöitä voi hakea EU-komissiolta keväällä 2022 vuotta 2023 varten. Kuitenkin tarvittaessa kiintiöitä voi myös ostaa niiden haltijoilta.

Ennakoi tulevat tuo­te­ryh­mä­koh­tai­set kiellot

Vuoden 2022 alusta astuu voimaan kaksi uutta tuotekohtaista kieltoa, joilla rajoitetaan laitteissa käytettävää kylmäainetta GWP-arvoon perustuen. Nämä kiellot on esitetty F-kaasuasetuksen liitteen III kohdissa 11 ja 13.

Kaupan kylmän ja ammattikeittiöiden omakoneellisissa kylmäkalusteissa, jääkaapeissa ja pakastimissa kielletään kylmäaineet, joiden GWP on vähintään 150. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kyseisissä laitteissa kylmäaineena olisi propaani tai jokin muu hyvin alhaisen GWP-arvon kylmäaine.

Vastaavasti kaupan kylmän ja ammattikeittiöiden ”monikompressoristen keskusjäähdytysjärjestelmien” kylmäaineena kielletään aineet, joiden GWP-arvo on vähintään 150. On huomattava, ettei tämä kielto koske kaikkein pienimpiä monikompressorisia koneikkoja, vaan ainoastaan, joiden ”arvioitu kapasiteetti on vähintään 40 kW”. Lisäksi kaskadijärjestelmien primäärikylmäainepiirissä voidaan edelleen käyttää kylmäaineita, joiden GWP on alle 1 500.

F-kaasuasetus uu­del­leen­tar­kas­tel­ta­va­na

Kesäkuussa 2020 EU-komission ilmastoasioiden pääosasto (DG CLIMA) aloitti F-kaasuasetuksen uudelleentarkastelun ja vaikutustenarvioinnin. Tähän prosessiin liittyy tietojen keruuta, kyselyitä asianosaisille ja lopulta uuden asetuksen ehdotuksen antaminen. Komission tavoitteena on, ettei koko asetusta avattaisi käsiteltäväksi, vaan ainoastaan havaitut oleelliset kohdat käsiteltäisiin annettavassa uudessa asetuksessa. Aikataulullisesti tavoitteena on, että uusi asetus annettaisiin vuoden 2022 loppuun mennessä.

Ainakin seuraavia kohtia tultaneen käsittelemään prosessin aikana:

F-kaasuasetuksen päästövähennystavoitteiden yhtenäistäminen Montrealin pöytäkirjan Kigalin lisäyksen kanssa. Käytännössä seuraavaan F-kaasuasetukseen joko tulisi kiintiöiden lisävähennysportaita v. 2030 jälkeen tai nykyistä aikataulua nopeutettaisiin. Jo antamissaan vastineissaan alan järjestöt ovat vastustaneet nopeutettua vähennysaikataulua. Lisäksi HFC-aineiden valmistukselle saatetaan ehdottaa omaa vähennysaikataulua.

Uusia kieltoja eri sovelluksissa käytettäville kylmäaineille. Nyt kiellot on esitetty F-kaasuasetuksen liitteessä III, jota tultaisiin laajentamaan. Uudet kiellot koskisivat sovelluksia, joissa HFC-aineiden käyttö ei olisi välttämätöntä tai korvaavia kylmäaineita on jo käytössä ko. sovelluksessa. Eräs keskusteluun tuleva kohta koskisi lämpöpumpuissa käytettävän kylmäaineen GWP-rajan laskemista nykyisestä arvosta 750 huomattavasti alaspäin.

Ns. ”huoltokiellon” laajentaminen koskemaan laajemmin HFC-aineiden käyttöä huollossa. Tässä vaihtoehtoina voisivat olla esim. laskea GWP-arvoa nykyisestä 2500 alaspäin, poistaa 40 CO2-ekvivalenttitonnin raja, jolloin huoltokielto koskisi kaiken kokoisia täytöksiä, ja/tai laajentamalla huoltokiellon koskemaan muitakin sovelluksia kuin vain jäähdytyslaitteita.

Markkinavalvonnan vahvistaminen. Kylmäaineiden laiton EU-maahantuonti on aiheuttanut huomattavia markkinahäiriöitä sekä haitannut F-kaasupäästöjen vähentämistä tavoitellusta määrästä. Tarkoituksena on vahvistaa markkinavalvontaviranomaisten ja tullien toimintaa uusilla määräyksillä. Kylmäaineita myyville ja välittäville yrityksille voi tulla uusia määräyksiä ja/tai niiden lukumäärää voidaan rajoittaa.

Pakollinen pätevyys kaikille kylmäaineille. Kylmä- ja lämpöpumppualan järjestöjen suurena huolena on erityisesti pakollisen koulutuksen ja sertifioinnin puute korvaaville kylmäaineille, kuten CO2, ammoniakki ja syttyvät kylmäaineet. Ilman pakollista pätevöintiä kaikkien osallisten turvallisuus vaarantuu, kun kuka tahansa saisi käsitellä kyseisiä aineita ja asentaa sekä huoltaa kyseisiä aineita sisältäviä laitteita.

Uuden F-kaasuasetuksen vaatimuksia astumassa voimaan

Uusi F-kaasuasetus astunut voimaan

Palavat kylmäaineet yleistyvät – miten on turvallisuuden laita?