Kylmämuseo jatkaa entisellään

Suomen Jäähdytystekniikan Museon kokoelmissa on nykyisin noin 500 esinettä.

Teksti Antero Aittomäki  

Näkymä museon suureen halliin.

Kylmämuseo eli viralliselta nimeltään Suomen Jäähdytystekniikan Museo perustettiin virallisessa muodossaan 36 vuotta sitten. Ylöjärvellä toimivan museon tarkoituksena on säilyttää ja esitellä kylmäalan historiaa mahdollisimman laajalti.

Historiaa on esillä esineiden muodossa luonnon jäillä jäähdyttämisestä sekä koneellisen jäähdytyksen alkuajoista lähtien. Laitteiden ja esineiden kokoelmaa on kerätty ja täydennetty yli 50 vuoden ajan, ja se koostuu nykyisin noin 500 esineestä alkaen suuresta Linden ammoniakkikompressorista vuodelta 1935 aina pienten säätölaitteiden kokoelmaan.

Kotimaisen jääkaappituotannon näytteet ovat esillä ulkomaisten lisäksi. Myös vanhoista myymäläkalusteista on useita esimerkkejä. Erityyppisiä kompressoreita on useita, suuria ja pieniä sekä lukuisa kokoelma pieniä kompressorilauhduttimia. Kaiken kaikkiaan esineistö on Euroopankin mittapuulla ainutlaatuinen. Muutama esine on uniikki koko maailmankin mitassa. Lisäksi kookkaiden taulujen avulla esitellään jäähdytyksen ja sen käytön kehittymistä.

Alan kotimaisia pioneereja kunnioittaa näyttely Hall of Fame, jonne on kerätty muutama kymmenen henkilötaulu. Tätäkin kokoelmaa päivitetään tarpeen mukaan.

Museon yleisesittely on löydettävissä myös YouTube-videon muodossa museon internetsivujen kautta tai suoraan YouTubesta haulla Kylmämuseo.

Säätiö turvaa toiminnan pysyvyyttä

Museon perustaja ja pitkäaikainen kehittäjä, kylmäalan grand old man vuorineuvos Paavo V. Suominen poistui tästä ajasta vuoden 2022 alkupuolella.

Museota on hallinnut vuodesta 2004 oma säätiönsä, joka perustettiin tuolloin huolehtimaan museosta ja turvaamaan toiminnan pysyvyys. Säätiön kahdeksanhenkinen hallitus koostuu joukosta kylmäalan pioneereja ja alalla edelleen toimivia henkilöitä. Hallitus on vastannut museon toiminnan suunnittelusta sekä käytännön pyörittämisestä jo vuosien ajan. Toiminta jatkuu kuten ennenkin, ja jatkosta hallitus on laatinut suunnitelman.

Yritysten tuki tärkeä

Museon vuosittaisten juoksevien kulujen kattaminen on ollut mahdollista yritysten tuella. Lisäksi Tampereen teknillisessä yliopistossa (nykyisin Tampereen yhdistyneessä yliopistossa) oleva Paavo V. Suomisen rahasto on avustanut muutamana vuotena toimintaa, pääasiassa erillisiä hankkeita tukien.

Nämä ovat olleet ainoa merkittävä rahoitustapa. On siis museon olemassaolon kannalta tärkeää saada tukea yrityksiltä. Tukijayritykset mainitaan museon internetsivuilla.

Kylmämuseon nettisivut www.kylmamuseo.fi

Taideaarteet tarvitsevat kylmää läpi vuoden

Jatkuva tiedonnälkä pitää yrityksen kasvu-uralla

Mansikka viihtyy kesällä viileässä ja talvella pakkasessa