Jäähdytyksen asetusarvot kuntoon

Lämpöpumppujen hukkalämmön eli lauhdelämmön hyödyntäminen toisaalla lämpönä on järkevää, mutta liiallista jäähdytystä on syytä välttää.

Teksti Motiva  

MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Jäähdytysprosessin asetusarvot kannattaa optimoida energiatehokkuus mielessä pitäen. Viilennysteho on asetettava sellaiseksi, että prosessi toimii halutulla tavalla, mutta ei yliteholla”, muistuttaa asiantuntija Veli-Matti Virtanen Motivasta.

Laitteiden toteutuneiden arvojen seuranta sekä säännöllinen huolto auttavat koko prosessin seurannassa. Järjestelmän optimoinnissa taas voi hyödyntää uudenlaista automatiikkaa ja ohjausjärjestelmää.

”Esimerkiksi kauppojen kylmälaitteisiin on nykyään saatavilla automaattinen ohjausjärjestelmä, joka mittaa jatkuvasti kylmälaitteen toteutuneita lämpötiloja, sekä ilmoittaa kaupan henkilökunnalle, mikäli jäähdytettävän tilan lämpötila pääsee nousemaan liian korkealle. Kaupan asiakas on esimerkiksi saattanut jättää kylmäkaapin oven auki, jolloin vaarana on pakastetuotteiden sulaminen”, Virtanen lisää.

Älykäs ohjausjärjestelmä pystyy ohjaamaan sekä kylmätilan tavoitelämpötilan että jäähdytystehon energiatehokkaalle tasolle vaikkapa yön ajaksi, kun kauppa on suljettu, eikä jäähdytettävien tilojen ovia avata.

Energiatehokkuuden näkökulmasta jäähdytyksen tarve kannattaisi minimoida myös passiivisilla jäähdytysmenetelmillä, mikäli mahdollista. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi rakenteellinen aurinkosuojaus tai markiisit, selektiivilasien käyttäminen kiinteistössä tai ikkunoiden g-arvon optimointi. Joissakin tilanteissa jäähdytyksen tarvetta voidaan vähentää myös ilmanvaihtoratkaisuilla, kuten yötuuletuksella.

Ilmastonmuutoksen takia jäähdytyksen rooli kuitenkin todennäköisesti kasvaa lähivuosina sekä erilaisissa kiinteistöissä että prosesseissa.

Energiajärjestelmien integrointi vaatii lisää osaamista

Jäähalli ottaa täyden hyödyn irti aurinkovoimasta

Lumitehdas varmistaa luistavat ladut Hakunilassa