Eläkepäivien kannattava harrastus
Taisto Tolonen paiskii eläkeläisenäkin kymmentuntisia työpäiviä. Aamulla töihin lähteminen ei keljuta, ainakaan vielä.
Teksti Dakota Lavento Kuvat Dakota Lavento
Taisto Tolonen taisi edellisessä KylmäExtran haastattelussaan kehaista, että eläkkeellä on sitten aikaa hoitaa rästiin jääneitä piha- ja puutarhahommia. Nyt, liki kymmenen vuotta myöhemmin on aika kysyä, miten mies on omasta mielestään tässä onnistunut.
”Huonosti. Kotihommat ovat ihan rempallaan. Polttopuuta on hirveästi tekemättä”, Tolonen tunnustaa ja nauraa päälle.
Tapaamme Askolan Monninkylässä Cafe Silja Mariessa, sillä kiireinen mies ei kehtaa pyytää kotiinsa. Edellinen viikko on mennyt Kuopiossa myymälän purkutöissä, ja hänen mukaansa siivoaminen on jäänyt vähemmälle.
Mies on nykyisin miltei kiireisempi kuin vielä vakityössä ollessaan. Miten siinä niin pääsi käymään?
Aika rauhoittua
Kun Tolonen jäi 61-vuotiaana eläkkeelle, tutut kyselivät, ettei kai hän suinkaan nyt töitä meinaa lopettaa, nuori mies!
Oli kuitenkin korkea aika: hän oli nimittäin aloittanut kylmätyöt jo 17-vuotiaana. Opiskelu yhdeksän kuukauden mittaisella kylmäkalusterakentajan kurssilla Porvoossa alkoi heti ensimmäisenä aamuna enteellisesti tutustumisella silloiseen Norpeen. Nykyisinhän yritys on osa Epta-konsernia.
Tolonen viihtyi Norpessa niin pitkään, että oli työuransa aikana tekemässä, laajentamassa ja saneeraamassa kylmää Suomessa satoihin myymälöihin. Asennusmatkat Neuvostoliittoon 1970–1980-luvuilla olivat tapahtumarikkaita, mutta myös raskaita.
Kun työskentelee kaupankylmän parissa miltei 44 vuotta, jossain vaiheessa tuntee antaneensa kaikkensa. Tolonen sanoo, ettei hänellä eläkkeelle jäädessään ollut minkäänlaista aikomusta jatkaa työskentelyä. Ainakaan kylmäalalla.
Olihan hänen aikeitaan kyselty. Orimattilalainen purku- ja kierrätysalan yritys Tendac Oy oli hakenut monilta Norpen työmailta kalusteita ja koneita. ”He olivat kyselleet, voisinko eläkkeelle jäätyäni ryhtyä ottamaan kylmäaineita talteen vastaavanlaisista purkukohteista.”
Avuksi tutulle yritykselle
Ensin Tolonen ei ottanut asiaa vakavasti, mutta kun tendacilaiset eivät antaneet periksi, hän taipui.
Yrityksellä ei ollut lupia, eikä ollut Tolosellakaan, sillä hän ei ollut omia lupia Norpella työskennellessään tarvinnut. Kylmäasentajan ammattitutkinto hänellä kuitenkin oli vuodelta 1987. Kokemusta riitti alalla työskentelystä enemmän kuin tarpeeksi.
Nykyisin Tolosella on sekä y3- että y3a-luvat. Toimintaansa varten hän perusti ensin T:mi Taisto Tolosen heinäkuussa 2015 ja Cool Gate Oy:n lokakuussa 2017.
Heti ensimmäisenä päivänä ensimmäisessä kohteessa Tolonen otti muutamasta koneesta kylmäaineet pois. Seuraavana päivänä hän huomasi auttavansa putkiston ja sähköjen purkamisessa, kun työn piti edetä ripeästi. ”Sen jälkeen olenkin purkanut joka ikisellä työmaalla alusta loppuun.”
Täyttä höyryä kylmätöitä
Nyt seitsemänkymmentä täyttänyt mies on ehtinyt eläkkeelle jäätyään ottaa talteen noin 15 000 kiloa kylmäaineita yli 250 kohteesta. Lämpöpumppuja hän on asentanut yli kolmesataa ja lisäksi tehnyt lukuisia muita pienempiä asennus-, korjaus- ja huoltotöitä.
Porvoossa sijaitsevan Haikkoon K-Marketin kylmäasennustyöt hän teki ihan yksin, kalusteasennuksista lähtien. ”Onneksi aikataulu ei ollut niin kireä kuin ne nykyisin yleensä ovat, joten välillä oli mahdollista tehdä joku purkukeikkakin.”
Enimmäkseen Tolonen purkaa Keskon myymälöitä, vanhoja Siwoja ja Valintataloja, mutta joukkoon mahtuu myös Nesteen huoltoasemia ja Kespron pikatukkuja eli oikeastaan kaikkia mahdollisia myymäläkylmän kohteita.
Työtä riittää niin paljon kuin Tolonen välittää tehdä. Osa projekteista on lähellä kotia, mutta välillä voi mennä viikkokin reissun päällä. Onneksi hänellä on nykyisin seurana usein nuorempi pojistaan. Hän aloitti viime vuoden alussa kylmän oppisopimuskoulutuksen ja suorittaa teoriajaksot Careeriassa.
Mainostamista Tolonen ei tarvitse, sillä enempää työtä hän ei pysty eikä halua tehdä. ”Minulle tämä on tavallaan harrastus ja teen tätä rakkaudesta lajiin. Olen monille vitsaillutkin, että yleensä harrastukset maksavat, mutta minulle tästä maksetaan.”
Tolonen sanoo, ettei olisi pystynyt jäämään eläkkeellä pelkästään kotiin hissuttelemaan. Se olisi ollut tylsää, kun on nuoresta asti tottunut töitä tekemään ja terveyden ja kunnon puolestakaan ei rajoitteita ollut.
”Näihin hommiin en ole vielä kyllästynyt. Aikaiset lähdöt ovat joskus ikäviä ja päivät saattavat olla 10–12-tuntisia. Joskus lauantait ja sunnuntaitkin menevät töissä.”
Ja rahaakin harrastuksesta on jäänyt, vaikka valtio omansa ottaa.
Tolonen kannustaa harkitsemaan vastaavaa harrastusta. ”Päivät ovat aika raskaita ja pitkiä, mutta jos kuntoa riittää, kyllä se kannattaa.”
KylmäExtra 1/2024
- Pääkirjoitus: Koulutus, pätevyys vai osaaminen?
- Fortum kiihdyttää vauhtia kaukolämpöhankkeissa
- Sähkölautan akusto vaatii tehokkaan jäähdytyksen
- Hypermarket vaihtaa kaukolämmön lämpöpumppuihin
- Alumiinitehdas hiilineutraaliksi lämpöpumppujen avulla
- Uusi F-kaasuasetus astunut voimaan
- Tulevaisuus tarvitsee monienergiaoptimoituja kiinteistöjä
- Taideaarteet tarvitsevat kylmää läpi vuoden
- Käytäntö ja teoria kulkevat käsi kädessä
- Eläkepäivien kannattava harrastus
- Lauhdelämmön talteenotto kaupassa kannattaa
- Lämpöpumppujen käyttö jäähdytysjärjestelmissä yleistyy
- Jäähdytyksen asetusarvot kuntoon
- Maalämmöllä selvää säästöä
- Jatkuva tiedonnälkä pitää yrityksen kasvu-uralla
- Uusia tuulia Kylmätekniikan koulutuspäivillä
- Suomen Kylmäliikkeiden Liitto tekee työtä alan opetuksen kehittämiseksi
- Pohjoismainen yhteistyö Norjan kylmäpäivien teemana
- KylmäLätkä 2024 keräsi 60 alan ammattilaista yhteen