Kylmätekniikan koulutuspäiviä järjestetty jo 60 vuotta
Kylmäalan koulutukselle on ollut kova tarve jo 1950-luvulta lähtien. Tarpeeseen syntyneillä Kylmätekniikan koulutuspäivillä on koulutettu alan osaajia jo 60 vuoden ajan ja samalla tuotu ammattilaiset yhteen ja tapaamaan toisiaan.
Teksti Esa Aalto Kuvat Esa Aalto
Vuonna 1955 perustetun Suomen Kylmäteknillis – taloudellisen Yhdistyksen ensimmäinen toimikunta oli vuonna 1959 synnytetty Teknillinen jaosto. Sen tehtävänä oli kylmätekniikan piiriin kuuluvien, puhtaasti teknillisluontoisten asioiden käsittely.
Suomessa oli 1950-luvulla kova tarve kylmäalan koulutuksille, joten ensimmäinen toimikunta tarttui koulutusasioihin ja alkoi pitää luentoja toimikunnan kokouksien yhteydessä. Joulukuusta 1959 joulukuuhun 1962 pidettiin ainakin seitsemän luentoa. Samaan aikaan vuosien 1961 ja 1962 aikana alkoi varsinaisen koulutuksia järjestävän toimikunnan suunnittelu.
Yhdistyksen koulutustoimikunnan järjestelykokous pidettiin Helsingissä Hankkijan konttorissa 9.5.1962. Paikalla olivat Paavo V. Suominen kokoonkutsujana, DI Aarno Hannula ja DI Toivo Lehto. Tässä kokouksessa perustettiin yhdistyksen ensimmäinen Koulutustoimikunta, jonka jäseninä sen perustajat alkoivat toimia. Vuoden 1963 toimikuntaan tuli mukaan lisäksi Panu Suontausta.
Ensimmäinen luentopäivä joulukuussa 1963
Koulutustoimikunnan kokouksessa 25.10.1963 suunniteltiin ensimmäisten koulutuspäivien 4.12.1963 luennot ja aikataulu. Seuraava kokous oli 4.11.1963 ja sitä seuraava 18.11.1963. Tämän jälkeen ensimmäinen Kylmätekniikan luentopäivä pidettiin yksipäiväisenä keskiviikkona 4.12.1963, Insinööritalolla, Ratakatu 9, Helsinki. Luentoja oli seitsemän, ja luennoitsijoita oli viisi. Osallistujina oli yhteensä 61 alan ammattilaista.
Tästä koulutustapahtumasta alkoivat Kylmätekniikan koulutuspäivät ja myös Koulutuspäivien julkaisujen julkaiseminen, numerosta 1 lähtien. Nyt on julkaistu jo 93 julkaisua.
Vuonna 1964 koulutuspäiviä ei ollut, johtuen varmaankin asiaa hoitavien omaan liiketoimintaan liittyvistä kiireistä. Toinen koulutuspäivä oli vähän yli vuoden päästä eli 25.1.1965 ja tästä eteenpäin ne on pidetty joka vuosi, yleensä aina nimenomaan tammikuun loppupuolella, niin kuin nykyisinkin.
Koulutustoimikunnalla tärkeä rooli suunnittelussa
Alusta lähtien koulutustoimikunta on suunnitellut luentojen aiheet, luentopaikan ja päivän/päivien aikataulun sekä valinnut puheenjohtajan kullekin päivälle. Koko tapahtuma on sitten toteutettu Kylmäyhdistyksen hallituksen vahvistamana ja yhteistyössä yhdistyksen toiminnanjohtajan ja sihteerin ja järjestöpäällikön kanssa. Koulutustoimikunnan puheenjohtaja on ollut avainasemassa tapahtuman suunnittelussa ja järjestämisessä – toki kaikkien jäsenten avustuksella.
Toimikunnan nimi oli alun perin koulutustoimikunta, mutta jostain syystä se toimi vuosina 1972–1974 nimellä Opintotoimikunta. Vuonna 1975 nimeksi tuli Julkaisu- ja koulutustoimikunta, ja sillä nimellä mentiin vuoteen 2001 asti. Siitä lähtien on toimittu alkuperäisellä koulutustoimikunta-nimellä. Vuoteen 2023 mennessä yhdistyksellä on ollut 62 koulutustoimikuntaa.
Luentopaikat ovat valikoituneet kulloisenkin tilanteen mukaan. Hotelli Haagassa oltiin vuodesta 1977 lähtien, jopa kahteen otteeseen vuoteen 2004 asti, yhteensä 24 kertaa. Hotelli Korpilammella oltiin vuosina 1983 ja 1984 ja vuodesta 2014 lähtien vuoteen 2023 asti. Koronaepidemian vuoksi Koulutuspäivät voitiin järjestää vain verkkotapahtumana vuosina 2021 ja 2022. Miellyttävän väljä ja viihtyisä luentopaikka oli Kokoushotelli Rantapuisto, mutta sen yrittäjä lopetti vuonna 2013. Paikan valintaan 2000-luvulla on vaikuttanut myös osallistujamäärien merkittävä kasvu.
Tapahtuma laajenee
Koulutuspäivien ensimmäisen päivän saunaillat, muualla kuin koulutuspaikassa, saattoivat alkaa vuonna 1985. Tällöin Koulutuspäivät järjestettiin jälleen Haagassa, missä Fincoilin sauna oli lähellä ja myyntipäällikkö Timo Linjala järjestelyissä mukana. Fincoil-teollisuus Oy:n saunan tiedetään varmasti olleen ensimmäisen iltatilaisuuden paikka. Myöhemmin IP-Produkter Oy:n sauna tuli vaihtoehdoksi, jolloin bussi meni ensin Fincoiliin ja sen jälkeen IP:lle.
Iltatapahtumat ja mahdollisuus koulutuspaikan saunatilojen käyttöön alkoivat vuonna 2005, jolloin Koulutuspäivät pidettiin Koulutuskeskus Kallvikissä Helsingin Vuosaaressa. Tällainen iltatapahtuma on pidetty sen jälkeen joka vuosi, paitsi verkkokoulutusvuosina 2021 ja 2022.
Koulutuspäivien näyttelyistä on valitettavan vähän tietoa. Ensimmäinen näyttely oli 1995 Hotelli Haagassa, jossa koulutuspäiviä pidettiin vuosina 1985–2004. Vuodesta 1995 Koulutuspäivät ovat olleet kaksipäiväiset, joka on mahdollistanut myös kaksipäiväisten näyttelyjen.
Koulutuspaikan vaihtaminen aika ajoin on mahdollistanut sen, että näyttelyissä on viime vuosina ollut yhä kasvava joukko yrityksiä. Vuosina 2005–2013 Kallvikissa ja Rantapuistossa oli 13–18 näytteilleasettajaa ja vuodesta 2014 alkaen Korpilammella 20–28 näytteilleasettajaa.
Koulutustoimikunnan perustajat tuskin uskoisivat, miten suureksi ja monipuoliseksi Kylmäyhdistyksen koulutustoiminta yltää seuraavina vuosikymmeninä.
Koulutuspäivien ansiomerkit
Ansiomerkkien myöntäminen aloitettiin koulutusasioissa ansioituneille henkilöille Koulutuspäivien 50-vuostisjuhlassa Hotelli Rantapuistossa vuonna 2013. Tällöin ansiomerkki myönnettiin Paavo V. Suomiselle, Niilo Mikkoselle, Antero Aittomäelle, Tapio Karviselle, Pertti Hakalalle, Esko Kaappolalle ja Tapio Alijoelle.
Tämän jälkeen ansiomerkin ovat saaneet Petri Hannula, Taisto Tolonen, Matti Jokela, Esa Aalto, Jukka Vettenranta, Aulis Hirvelä, Mika Kapanen, Jani Kianta ja Timo Puputti.
Koska osallistujamäärä on kasvanut vuosi vuodelta ja osallistujien antama palaute on erinomainen, voi Koulutuspäiville povata hyvää tulevaisuutta. Vuoden 2024 Koulutuspäivän suunnittelu onkin jo alkanut ja toivotammekin lukijat sinne tervetulleiksi.
Koulutustoimikunnan puheenjohtajat | |||
---|---|---|---|
Aarno Hannula | 1962, 1964, 1965, 1968 – 1970 | 6 kautta | |
Paavo Suominen | 1963, 1966, 1967 | 3 kautta | |
Ossi Rauno | 1970 – 1982 | 12 kautta | |
Panu Suontausta | 1983 – 1987 | 5 kautta | |
Yrjö Lindström | 1988 – 1990 | 3 kautta | |
Pertti Hakala | 1991 – 2008 | 18 kautta + | |
Jean Hanslin | 2009 – 2020 | 12 kautta + | |
Dick Nordström | 2021 – | 3 kautta + |
KylmäExtra 1/2023
- Pääkirjoitus: Vain luonnollisia kylmäaineita vuonna 2040?
- Alepa Backas näyttää tietä tuleville energiaratkaisuille
- Kaupan kylmäremonteissa riittää vielä tekemistä
- Hiilidioksidi yllätti kauppiaan iloisesti
- Kaupan keräilykeskus tuotiin lähelle asiakkaita
- Ruuan verkkokauppa kasvussa
- Pelkästään luonnollisia kylmäaineita vuonna 2040?
- Järjestelmien integrointi vaatii taitoa ja yhteishenkeä
- Jäähalleilla edessä remonttisuma
- Kylmätekniikan koulutuspäivät kokosivat ammattilaiset jälleen yhteen
- Kymmenen jalkapallokentän kokoinen pakkasvarasto
- Vaara- ja riskiarvioinnin tavoitteena työn turvallisuus
- Koulutuksen pioneeri kantaa huolta opetuksen laadusta
- Alan kova kasvu pahentaa osaajapulaa
- Kylmäalalle kotiutunut
- Varmista onnistunut jäähdytyskausi ennakoimalla
- Kylmämuseo jatkaa entisellään
- Kylmätekniikan koulutuspäiviä järjestetty jo 60 vuotta
- Lämmitys lämpöpumppuistuu
- Maailmanparannusta teknologian kautta