Pääkirjoitus: Turvaamme kriittisiä toimintoja epidemian aikana

Kylmäalan ammattilaiset jatkavat työtään kriisin keskellä ja huolehtivat siitä, että yhteiskunnan pyörät pyörivät myös poikkeustilanteessa.

Elämme parhaillaan hyvin poikkeuksellisia aikoja Suomen siirryttyä poikkeustilaan. Koronavirus ja sen aiheuttama pandemia on saanut koko maailman kriisitilaan. Meilläkin rajat on suljettu, koulut ovat kiinni ja ihmisten kokoontumisvapautta rajoitetaan.

Tässä tilanteessa muutamat ammattiryhmät ovat erityisen keskeisessä asemassa. Etenkin terveydenhuollon ammattilaiset ovat nyt kaikkien mielessä, mutta myös monet muut ammattilaiset jatkavat työtään kriisin keskellä ja huolehtivat siitä, että yhteiskunnan pyörät pyörivät myös poikkeustilanteessa. Yksi näistä ammattilaisryhmistä ovat kylmäalan toimijat, jotka huolehtivat siitä, että lääkkeiden valmistus, kuljetus ja säilytys toimivat ja että elintarvikkeet pysyvät raikkaina ja tuoreina ja niitä on saatavilla myös näissä oloissa.

Haluamme kiittää teitä kaikkia arvokkaasta työstänne näinä poikkeuksellisina ja vaikeina aikoina.

Huollot voi tehdä poik­keus­o­lois­sa­kin

Poikkeusoloissakin on muistettava, että vikaantuneet laitteet eivät korjaannu itsestään ja korjausvelka kasvaa, jos odottaa vain epidemian jälkeistä aikaa. Epidemia ei ole syy jättää laitteita huoltamatta, sillä esimerkiksi vuototarkastus on tehtävä myös poikkeusoloissa. Sekä F-kaasuasetus että ympäristösuojelulaki velvoittavat laitteen haltijan tai omistajan huolehtimaan, että F-kaasuja sisältävät laitteet tarkastetaan vuotojen varalta. Laitteen haltija tai omistaja voi estää vuototarkastuksen tekemisen poikkeusoloissa, mutta tämä ei vapauta häntä tarkastusvastuusta.

Moni huoltoyritys on kertonut, että asiakkaiden varotoimien vuoksi huoltokohteisiin ei enää välttämättä pääse. Syynä voi olla esimerkiksi, että henkilökuntaa ei ole enää paikalla, kun kaikki ovat etätöissä tai lomautettuina. Tai sitten ulkopuolisia ei päästetä suojatoimenpiteenä yrityksen tiloihin toistaiseksi. Huollon ”unohtaminen” voi kostautua ikävällä tavalla, jos kaupan kylmäkaluste tai toimiston ilmastointilaite lakkaa toimimasta ensi kesän helteillä. Huoltoliikkeillä on ollut viime kesinä tekemistä ruuhkaksi asti. Liiketoiminnan kärsimisen ohella laiterikosta voi tulla iso lasku, jos korjaustyö joudutaan tekemään illalla tai viikonloppuna.

Ei unohdeta tu­le­vai­suut­ta­kaan

Vaikka kriisi koettelee meitä monella tavalla, poikkeustila on väliaikainen ja loppuu jossain vaiheessa. Sen perusteella ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä suunnitelmia tulevaisuudesta. Siksi Kylmäliikkeiden Liitto haastaa tänäkin vuonna jäsenyrityksensä mukaan kesätyökampanjaan: Tavoitteena tarjota usealle nuorelle kesätyötä ja samalla mahdollisuuksia tutustua työelämään ja kylmäalan mielenkiintoiseen maailmaan. Näin voidaan mahdollisesti avata ovet tulevaan työpaikkaan.

Suomen hallituksen esittämät tavoitteet fossiilivapaasta ja hiilineutraalista Suomesta vuonna 2035−40 aiheuttavat painetta jäähdytys- ja lämpöpumppualalle. Erityisesti paine kohdistuu koulutusjärjestelmään, jotta saataisiin tarpeeksi osaavia tekijöitä riittävän nopeasti. Nyt on puutetta molemmista – osaajista ja koulutuksesta.

Altti Seinelä

Hallituksen puheenjohtaja, Suomen Kylmäliikkeiden Liitto

Pääkirjoitus: Koulutus, pätevyys vai osaaminen?

Pääkirjoitus: F-kaasuasetuksesta sopu

Pääkirjoitus: Vain luonnollisia kylmäaineita vuonna 2040?