Alan töissä: Huoltotöissä ratkaisee hyvä asiakaspalvelu

VP-Eurorefin huoltopäällikkö Maxi Schnorr pitää eniten keikoista, joissa kaikki osaaminen on laitettava peliin asiakkaan ongelman ratkaisemiseksi. Paras palaute työstä on tyytyväinen asiakas.

Teksti Matti Remes   Kuvat Matti Remes

VP-Eurorefin huoltopäällikkö Maxi Schnorr sanoo, että kylmäalan huoltotyöt vaativat muun muassa stressinsietokykyä. Liikkeelle voi joutua lähtemään pikaisella aikataululla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kylmäalalle päätyminen oli Maxi Schnorrille, 26, monen sattuman summa. Datanomiksi valmistunut nuorukainen teki opintojen jälkeen lajittelutöitä postissa ja innostui kaverinsa vanavedessä hakemaan putkiasentajan koulutukseen Keravan Keudassa.

Putkipuolen paikat olivat kuitenkin täynnä, joten Schnorrille tarjottiin kylmäalan opintoja. ”En ollut aiemmin kylmäalasta kuullutkaan, mutta koulussa saadun esittelyn perusteella alkoi tuntua, että tämähän voisi olla kiinnostavaa”, Schnorr muistelee.

Vuoden teoriaopintojen jälkeen hän siirtyi Kylmä-2000:een työharjoitteluun ja oppisopimuksen kautta vakituiseen työsuhteeseen. Kaupan kylmän huolto- ja asennustöiden ohella hän työskenteli yrityksen valvomossa, jossa vastattiin asiakkaiden huoltopyyntöihin ja jaettiin asentajille päivän keikat.

”Se oli aitiopaikka päästä sisälle ja nähdä kylmäalan työkentän kokonaisuus. Asentajien raporteista oppi paljon, millaisia huoltoja ja korjauksia eri kohteissa tehtiin.”

Yksikään päivä ei ole samanlainen

Vuonna 2022 Schnorr siirtyi VP-Eurorefiin samankaltaisiin töihin kuin aiemmassakin työpaikassa. Pääasiassa kaupan kylmän huolto- ja asennustöitä tekevän perheyrityksen toimipisteet sijaitsevat Järvenpäässä ja Helsingissä.

Huoltopäällikkönä Schnorr ottaa vastaan asiakkaiden puheluita ja jakaa työt huoltotiimille. ”Kaikki työpäivät ovat erilaisia. Lähden usein itsekin kohteeseen hoitamaan kuntoon asiakkaan ongelman. Osa työajasta kuluu toimistotöissä sähköpostien, varausten ja asiakkaille tehtävien tilannekatsausten hoitamiseen.”

Schnorrin mielestä yhteen hiileen puhaltavalla työporukalla on iso merkitys työssä viihtymisessä ja motivaatiossa. Hyvä henki auttaa myös selviämään hektisistä päivistä, joita tuli viime kesänäkin eteen helteisinä päivinä.

Kylmäalan huoltotyöt vaativat Schnorrin mukaan stressinsietokykyä. Liikkeelle voi joutua lähtemään pikaisella aikataululla, kun myymälän kylmälaite on hajonnut ja pakasteet uhkaavat sulaa käsiin. ”Työn tuoman kokemuksen myötä olen ymmärtänyt, että toisinaan tässä työssä voi tulla eteen tilanteita, joissa vikaa ei ehditä korjaamaan ajoissa – vaikka kuinka tekisi parhaansa.”

Aina riittää uutta opittavaa

Viiden vuoden työkokemuksen jälkeen kaupoissa käytettävä kylmätekniikka on tullut Schnorrille tutuksi. Aina riittää kuitenkin uutta opittavaa, kun kylmäjärjestelmien ohjelmistot, ohjausjärjestelmät ja myymälöiden kylmäkalusteet päivittyvät.

Yksi haaste on kauppojen kirjava laitekanta. Huollossa pitäisi tuntea niin vanhat kuin uudetkin laitteet. Työkentän monipuolisuutta lisää sekin, että joskus korjattava kohde on koneikossa, toisinaan myymälän puolen kalusteessa. ”Eniten pidän haasteellisista keikoista, joissa tulee vastaan jokin harvinainen ja vaikeasti paikannettava vika.”

Schnorrin mielestä kylmäasentajan työ vaatii oma-aloitteisuutta ja uteliaisuutta oppia uutta. ”Huoltokeikkatyöt eivät sovi tyypille, joka haluaa tehdä päivästä toiseen samaa asiaa liukuhihnatyyliin.”

Schnorrin mukaan huoltotöissä on iso etu, jos kylmätekniikan lisäksi on muutakin työkokemusta vaikkapa rakennus-, sähkö- tai putkitöistä. ”Asentajan tulee välillä osata vähän kaikkea. Asiakas ei välttämättä osaa erottaa, kuuluuko juuri tämä homma kylmäasentajan työhön.”

Asiakkaan saama hyvä palvelu on Schnorrin mielestä huoltotöiden tärkein asia. Paras palaute työstä on tyytyväinen asiakas.

”Vaikka korjaammekin kylmätekniikkaa, tätä työtä tehdään aina ihmisille. Oleellista on pitää asiakas hyvin tilanteen tasalla, saatiinpa vika sitten juuri sillä hetkellä kuntoon tai ei. Asiakkaalle pitää jäädä käynnistämme hyvä mieli.”

Eläkepäivien kannattava harrastus

Koulutuksen pioneeri kantaa huolta opetuksen laadusta

Maailmanparannusta teknologian kautta